Neitoperhoseksi, joka aina välillä ilahduttaa minua mysteerisesti blogittomana kommenteillaan =), oli kommentoinut kirjoitukseeni, että kun kaksinumeroiseen lukuun päästään, niin kolminumeroiseen ei enää palata. Hassu yhteensattuma, sillä juuri eilen illalla keskustelin mieheni kanssa, että tästä kun lopettaisi liikunnan ja palaisi entisiin syömätottumuksiin (joissa edelleen on parannettavaa...) niin lihoisi taas kymmenen kiloa sen päälle mitä oli aloittaessa. Ugh, sitten painaisin jo lähemmäs 120 kiloa...
Toivon todellakin, että jaksan pitää tämän tsempin yllä koko loppuelämäni. Miksi ihmeessä sitä ihminen välillä repsahtaa, eikä välitä liikunnasta eikä siitä mitä suuhunsa ajaa?
Katselin vanhoja Painonvartijat päiväkirjamerkintöjäni noin viiden vuoden takaa. Silloin painoin n. 95 kiloa. Minkä halavatun takia minun on täytynyt kerätä vielä tuohon päälle 17 kiloa painoa?!? Ei mitään järkeä ihmisen päässä ilmeisesti! Ja miten se paino tuleekin niin salakavalasti hiipien ettei sitä edes muka huomaa?
Nyt tuntuu ihanalta, kun on laihtunut edes vaivaiset kuusi kiloa. Omasta mielestäni alan jo näyttää sutjakammalta, vaikka todellisuudessa olenkin melkoinen XL-lady. Kasvotkin näyttävät mielestäni hieman kapeammilta kuin tammikuussa, pahin "mervi tapola" -pöhötys on pois. Kaksoisleuka tosiaan vielä ikävästi näkyy... Odottelen innolla, että joku muukin jo huomaisi, että olen hieman laihtunut...
Suuri murheenkryynini on allit. Ne on niin yököttävät, ettei ole mitään asiaa liikkua kesällä hihattomassa paidassa. Olen miettinyt, että pitäisikö ostaa käsipainot ja ruveta tekemään ojentajaliikkeitä. Auttaisikohan se asiaa?
Summa summarum toivottavasti siis pääsen tavoitteeseeni, ja pysyn siinä! Sitä toivon myös teille kaikille muille, jotka kamppailette painon kanssa!
Selityksiä on monia!
Kommentit